Hyökkäysten juhlaa Vänärillä – Roosters kaatoi Steelersin 30–56

Torstaina pelatusta kärkikamppailusta Steelersin ja Roostersin välillä kehkeytyi varsin monitahoinen ottelu, jossa pääosiin nousivat hyökkäykset. Väinölänniemellä heinäkuisessa helteessä pelattu kolmetuntinen taistelu päättyi lopulta Roostersin 35–56 (6–28) -voittoon. 91 pisteen lisäksi hyökkäysten ilta näkyi myös jaardeissa, sillä ottelussa pallo liikkui yhteensä yli 1000 jaardia.

Roostersin voiton takuumiehiä olivat kolme touchdownia viimeistellyt Henri Jussila sekä kahdesti maalinteossa onnistuneet Tommi Pinta ja Adam Connette. Avauspisteet vieraille iski kuitenkin Alexander Wasiljeff, joka oli ottelun alussa pelinrakentaja Brandon Connetten suosikkikohde. Potkaisija Kim Saarijärvi onnistui torstaina jokaisessa kahdeksassa lisäpistepotkussaan.

Helsinkiläisten hyökkäystehokkuus oli Väinölänniemellä murhaavan tehokasta, sillä keskimäärin Roosters eteni hyökkäyspeliä kohden 10,5 jaardia. Mukana olivat Henri Jussilan 57-jaardinen ja Adam Connetten 56-jaardinen touchdown, mutta myös muutama Brandon Connetten pitkä juoksu olivat ratkaisevassa roolissa.

Henri Jussila ja illan pisin touchdown:

 

Brandon Connette heitti jälleen kerran viisi touchdownia ilman syötönkatkoa. Jaardeja Roosters-pelinrakentaja tuotti heittäen 211 ja lisäksi kuudella juoksuyrityksellä 93. Miro Kadmiry siirtyi päätösneljänneksellä pelinrakentajaksi ja heitti Adam Connettelle Roostersin viimeisen touchdownin.

Vaikka hyökkäys olikin varsin tehokasta, ei Roosters silti tehnyt pelissään mitään yllättävää, vaan koordinaattori Koikkalainen juoksutti ottelun läpi edelleen peruspeleillä. Mielenkiintoista olisikin päästä näkemään, mitä lisäosia Kukonpoikien hyökkäyksestä vielä löytyisi.

Steelers-kulmapuolustaja Santeri Inkinen varjosti läpi ottelun Kimi Linnainmaata vastaan ja hyvin varjostikin: Linnainmaa ei ottanut ottelussa yhtään kiinniottoa. Samaan aikaan kuitenkin muut Roosters-hyökkääjät pääsivät juhlimaan ja erityisesti 160 jaardin edestä hyökännyt ja kolme maalia viimeistellyt Henri Jussila oli mainiolla pelipäällä.

Steelersiltä puuttui takakentältä Justin Bell, mikä luonnollisesti helpotti Roostersin toimintaa. Donavan Hayden keräsi jälleen suuren taklausmäärän, 10,5 taklausta.

Steelers teki uuden ennätyksen

Steelersin hyökkäyksen ilta oli niin käsittämätön, että se on helpointa purkaa osiin yksi aihe kerrallaan.

Huolimattomuus. Ottelu olisi voinut hyvinkin olla puoliajalla tasan 28–28, mutta kuopiolaiset hyytyivät toistuvasti kalkkiviivoilla. Kuvaavaa olikin, että ottelun ensimmäinen Steelers-hyökkäysvuoro päättyi rähmäykseen maalialueen tuntumassa. Lisäksi yhdellä vuorolla yritykset päättyivät kesken aivan maalialueen eteisessä. Toisella neljänneksellä Seth Peters löysi heitollaan Petteri Vilpposen maalialueelta, mutta auringonvalon sokaisema Vilpponen ei saanut vangittua palloa käsiinsä. Huolimattomuus näkyi myös aloitussyötöissä ja pudotetuissa palloissa sekä heitto-, juoksu- että palautuspelissä.

Ville Lindsten. Kouvolalaislähtöinen keskushyökkääjä pelasi elämänsä pelin! Tuloksena uran ensimmäiset Vaahteraliiga-touchdownit – kaksi juosten ja yksi kiinniotolla. Kaiken kaikkiaan Lindsten eteni pallon kanssa juosten 80 jaardia.

Fullback Lindsten näyttää, että myös käsiä löytyy:

 

Hyökkäysyritykset. Väinölänniemellä tehtiin torstaina uusi Vaahteraliiga-ennätys. Steelers nimittäin pelasi ottelussa yhteensä 102 hyökkäysyritystä – 49 juoksupeliä ja 53 heittopeliä. Edellinen ennätys oli Roostersin nimissä vuodelta 2008 (88 yritystä). Jaardeja syntyi yhteensä 536. Lindstenin lisäksi onnistujia olivat yhden maalin juossut pelinrakentaja Seth Peters, keskushyökkääjänä 111 jaardia juossut Charles Wort sekä kahdeksan kiinniottoa ottanut Tino Ndgongo. Johannes Jauhiaisen poissa ollessa Kaapro Keränen sekä 2002 syntynyt Jaakko Paananen nousivat ottamaan roolia onnistuen siinä hyvin..

Markus Ojainväli. Steelers-potkaisija epäonnistui ensimmäisessä lisäpistepotkussaan, joka osui ylärimaan. Tämän jälkeen Ojainväli oli kuitenkin extrapointeissa varma ja kruunasi koko ottelun monottamalla 44-jaardisen kenttäpotkumaalin haarukkaan.

Seth Peters pääsi ajoittain pujottelemaan karkuun Roosters puolustajilta ja rakentamaan juoksusta Steelersin heittopeliä. Santtu Äyräväinen, Ilya Redin ja Joonas Raatikainen keräsivät jokainen yhden säkityksen. Suurimmat taklausmäärät menivät Niko Kuikalle ja Curtis Slaterille – kummallakin 7,5 taklausta. Sami Toivonen taklasi seitsemän kertaa.

Ottelun jälkeen: Roostersin Henri Jussila

 

Ottelun jälkeen: Steelersin Ville Lindsten

 

Ottelu jätti Steelersille paljon jossiteltavaa loukkaantumisten ja helppojen virheiden myötä. Vaikka voittomarginaali olikin selkeä, voi kotijoukkue olla silti tyytyväinen pelitapaansa. Roosters oli kuitenkin edelleen parempi ja samalla helsinkiläisjoukkue otti erittäin vahvan otteen runkosarjan voittoon.

Vaahteraliiga jatkuu lauantaina Seinäjoella, kun Crocodiles ja Butchers iskevät yhteen.

 

Vaahteraliiga, 10. peliviikko:

Kuopio Steelers – Helsinki Roosters 30–56 (6–14, 0–14, 7–14, 17–14)

Steelers: Ville Lindsten 18, Seth Peters 6, Markus Ojainväli 6 (3XP, FG)

Roosters: Henri Jussila 18, Tommi Pinta 12, Adam Connette 12, Kim Saarijärvi 8 (8XP), Alexander Wasiljeff 6

Tilastot: http://www.sajl-tilastot.net/vaahteraliiga/steelers-roosters-19-07-2018/