Butchersin keskushyökkääjäksi Rickey Stevens

Kesäkuun kovan onnen joukkue Porvoo Butchers menetti ennen juhannustaukoa kuuden päivän sisällä sekä keskushyökkääjän että pelinrakentajan. Maanantaina Roosters -ottelussa liigan juoksutilastoa johtavan Darion Hallin polvi rikkoutui leikkauskuntoon, ja lauantaina pelinrakentaja Jordan Mooren kausi päättyi jalkavammaan Wasa Royalsia vastaan.

Hyvän alkukauden pelannut porvoolaisjoukkue toimi nopeasti, päävalmentaja Jimi Roikon johdolla, ja uuden keskushyökkääjän kanssa tehtiin sopimus ennen juhannusta. Rickey Stevens pelasi alkukauden Puolan liigassa Wroclaw Panthersin paidassa. Wroclaw Panthersien ja Stevensin kausi päättyi menneenä viikonloppuna Puolan Topligan mestaruuteen.

Suomen jenkkifutis on Stevensille jo tuttua, sillä keskushyökkääjä pelasi Turku Trojansissa kaudella 2015.

– Olen erittäin tyytyväinen, että saamme Hallin tilalle laadukkaan keskushyökkääjän Stevensin muodossa. Rickey on todistanut pätevyytensä sekä Euroopassa että Suomessa, ja otamme hänet erittäin mielellämme mustakultaiseen porukkaamme. Jatkamme pelinrakentajan tilanteen kartoittamista ja tulemme julkaisemaan 1.7 Hämeenlinnassa pelaavan pelinrakentajan heti, kun se on mahdollista.

Kaudella 2015 Rickey Stevens (pallon kanssa) kohtasi Butchersin Keskuskentällä Porvoossa. Nyt Keskuskentästä tulee Stevensin uusi kotikenttä. Kuva: Sami Ranta

Kaudella 2015 Stevens oli Trojansin juoksupelin veturi. Kymmenessä ottelussa yhdysvaltalainen juoksi yli seitsemän jaardin kerkiarvolla reilut 1100 jaardia ja viimeisteli juosten 15 touchdownia. Kokonaisjaardimäärässä Stevens oli tuolloin Vaahteraliigan kärkinimi, sillä juoksujaardien lisäksi summaa kerryttivät myös lähes 300 kiinniottojaardia ja melkein 400 palautusjaardia. Yliopistourallaan Stevens pelasi Mainen yliopistossa, jossa viimeisellä kaudella syntyi kuusi maalia ja 757 juostua jaardia.

Neljäntenä olevan Butchersin kausi jatkuu lauantaina, jolloin porvoolaiset matkustavat sarjakakkosen Hämeenlinnaan Huskiesin vieraaksi.

Kuvat:

Sami Ranta