Butchers vahvistuu merkittävästi: Runner ja Karbin teurastajapaitaan

Porvoo Butchers tiedotti maanantaina tehneensä kaksi merkittävää pelaajasopimusta. Joukkueen kolmanneksi yhdysvaltalaiseksi porvoolaiset kiinnittivät multipelaaja Roman Runnerin, joka vahvistaa sekä hyökkäystä että puolustusta ja erikoisjoukkueita. Butchersin puolustus puolestaan vahvistuu moninkertaisella all stars -tukimies Sebastian Karbinilla.

Kaudella 2017 Runner pelasi Hämeenlinna Huskiesissa ja otti liigassa heittoja kiinni toiseksi eniten (65) ja oli myös kiinniottojaardien tilastossa toisena 837 jaardillaan. Touchdowneja yhdysvaltalainen teki kiinniotoista yhdeksän ja juoksupeleistä kaksi. Myös heittopuolustuksessa Runner oli kakkossijalla, sillä vastustajan heitot päätyivät hänen käsiinsä viisi kertaa. Potkunpalautuksista Runner vei pallon maaliin yhteensä kolmesti. Hänet valittiin kauden päätteeksi all starsiin sekä laitahyökkääjäksi että palauttajaksi.

– Meillä Roman tulee pelaamaan ensisijaisesti puolustajana mutta häntä käytetään todennäköisesti myös hyökkäyksessä, Butchersin päävalmentaja Jimi Roiko kertoo.

Butchersin hyökkäykseen Runner toisikin mielenkiintoisen lisäulottuvuuden, sillä koska pelinrakentajana Butchersissa toimii Janne Lehtinen, voi Butchers käyttää samaan aikaan keskushyökkääjänä Marvin Elamia ja laitahyökkääjänä Runneria. Kolmas vahvistus – tuki-/takamies Mitch Dalley voi hänkin tarvittaessa pelata hyökkäystä jommakumman toisen yhdysvaltalaisen kanssa samaan aikaan.

Runner on yksi 2010-luvun näkyvimmistä vahvistuksista Vaahteraliiga-viheriöillä. 2014 hänet valittiin Seinäjoki Crocodilesissa pelatessaan all starsiin takamiehenä ja seuraavan vuoden Butchers-kauden päätteeksi hänet valittiin kauden 2017 tapaan tähdistöön laitahyökkääjäksi. Kaudella 2016 Runner edusti Turku Trojansia. Neljän Vaahteraliiga-kauden aikana yhdysvaltalainen on tehnyt 40 touchdownia. Juoksupeleistä, kiinniotoista sekä potkujen ja syötönkatkojen palautuksista Runner on kantanut palloa yhteensä 5 303 jaardia. Syötönkatkoja tilille on napsahtanut 18.

Karbin on merkittävä lisäys puolustukseen

Sebastian Karbin oli Butchersin ykköstaklaaja kaudella 2017. Runkosarjassa tukimies taklasi 52 kertaa, säkitti 2,5 kertaa ja otti lisäksi yhden syötönkatkon.

– Karbinin sopimus on meille todella iso asia, Roiko kommentoi. – Seban kokemus ja pelilliset taidot tuo boksiimme sen kaivatun viimeisen lukon. Nyt, kun olemme tuoneet puolustukseen muutaman jenkin, niin puolustuksen koordinaattori Bill Moorella alkaa olemaan kaikki palaset kohdillaan.

– Pelillisesti voin sen verran sanoa, että pelikirja on kuin luotu Seballe.

Kuusi Suomen mestaruutta voittanut ja useita all stars -valintoja kerännyt Karbin on pelannut jenkkifutista vuodesta 1998 alkaen.  2013 jälkeen hän vetäytyi pelikentiltä, mutta teki paluun kaudelle 2015 entistä tehokkaampana. Karbin taklasi tuolloin 23,5 kertaa aloituslinjan takana, mikä on Vaahteraliigan ennätys. Tuolloin Karbin palkittiin sekä tähdistövalinnalla että vuoden puolustajalle ojennettavalla Matti Lindholm Trophylla. Vuoden puolustajaksi Karbin valittiin myös 2010, jolloin hänet arvostettiin samalla koko liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi. Vaahteraliigassa Karbin on edustanut yhtä kautta lukuun ottamatta aina Butchersia. Kaudella 2016 hän voitti Vaahteramaljan Roostersissa.

Vaahteraliiga käyntiin ensi viikolla!

Vaahteraliiga-kausi 2018 käynnistyy 10. toukokuuta. Butchersin kausi alkaa vierasottelulla Wasa Royalsia vastaan sunnuntaina 20.5. Ottelu pelataan Botnia-hallissa Mustasaaressa.

Tulevana kesänä jokainen Vaahteraliiga-ottelu on katsottavissa suorana lähetyksenä Ruudusta. Hintaan 9,95 €/kuukausi pääset siis nauttimaan myös niistä otteluista, joita et paikan päälle ehdi kokemaan.

Kuuntele:

TeeDee-podcastin Butchers-jakso

Kuvat:

Sami Ranta