Brandon Connetten kahdeksan touchdownin ilta siivitti Roostersin voittoon

Velodromin maanantai-illan hahmosta ei jäänyt epäselvyyttä. Roosters-pelinrakentaja Brandon Connette juoksi neljä touchdownia ja heitti neljä touchdownia, kun Roosters kaatoi Steelersin lukemin 55–26. Voiton myötä helsinkiläiset vahvistivat asemiaan sarjakärjessä. Kuopiolaisille tappio oli vasta kauden ensimmäinen.

Brandon Connette -show alkoi avausneljänneksellä pelinrakentajan viimeistellessä kolmessa ensimmäisessä hyökkäysvuorossa juoksutouchdownin. Kahdessa ensimmäisessä (37- ja 66-jaardiset) maalissa nähtiin viitteitä myös Connetten juoksunopeudesta, joka yllätti vieraiden puolustajat. Näiden kahden osuman myötä Roosters johti ensimmäisen neljänneksen jälkeen 14–0.

Myös Steelers liikutti palloa ottelussa hyvin. Johannes Jauhiainen koppasi Seth Petersin nopeita heittoja vasemmassa laidassa ja myös Aku Uotilan juoksut upposivat tehokkaasti keskustaan. Vieraiden avausmaalista vastasi kuitenkin tuttu mies: laitahyökkääjä Charles Wort. Jauhiainen potkaisi tilanteeksi 14–7. Parin minuutin kuluttua Connette kuitenkin juoksi jo kolmannen maalinsa.

Brandon Connette osoittaa nopeuttaan:

 

Toisen neljänneksen alku oli Steelersille synkkä. Laitahyökkääjä Juho Väisäsen loukkaantumisen myötä kuopiolaisten hyökkäyksestä hävisi iskuvoimaa ja syvyyttä muutenkin kapeasta vastaanottajien osastosta. Avausneljänneksen jälkeen Roosters-puolustus alkoi saamaan painetta pelinrakentaja Petersille, joka säkitettiin ottelussa yhteensä kuusi kertaa. Steelersin heittopeli tuotti pitkän aikaa vain epäonnistumisia.

Samaan aikaan Roosters iski kahdella peräkkäisellä hyökkäyspelillä maalit. Ensin touchdownin teki Alexander Wasiljeff ja hetkeä myöhemmin Kimi Linnainmaa. Kun vielä Adam Connette teki veljensä heitosta maalin parin minuutin päästä, oli Roosters nostanut itsensä 42–7 -johtoon.

Steelers ei kuitenkaan luovuttanut, vaan toisen neljänneksen loppupuolella Johannes Jauhiainen teki Petersin heitosta Vaahteraliiga-uransa ensimmäisen touchdownin ja potkaisi myös lisäpisteen haarukkaan. Ottelu oli puoliajalla tilanteessa 42–14.

Toisella puoliajalla kummaltakin joukkueelta nähtiin vielä kaksi touchdownia. Wort teki jo kauden yhdeksännen touchdowninsa, kun Petersin pitkä heitto tavoitti laitahyökkääjän maalialueelta. Roosters maaleista vastasivat tämän jälleen Connetet. Ensin Brandon juoksi neljännen maalinsa ja päätösneljänneksen alussa Adam teki Brandonin heitosta toisen touchdowninsa. Tämän jälkeen Jauhiainen viimeisteli loppunumeroiksi 55–26 kopattuaan näyttävästi syöksyen maalialueen nurkasta Petersin heiton.

Jauhiaisen toinen touchdown oli komea suoritus:

 

Hyökkäysten juhlaa

Luonnollisesti ottelu, jossa tehdään yli 80 pistettä, on peli silloin tehokkaan hyökkäyspelaamisen värittämää. Velodromin illassa peliväline liikkui yhteensä yli 1 100 jaardia ja hyökkäyspelejäkin pelattiin lähes 150.

Connetten johdolla Roosters eteni 653 jaardia, keskimäärin kahdeksan jaardia yritystä kohden. Sekä Adam Connette että Wasiljeff etenivät kiinniotoillaan yli 100 jaardia. Juoksutilastossa Brandon Connette oli ykkönen (133 jaardia reilun 12 jaardin keskiarvolla), mutta ottelun lopussa myös konkari Mourad Daifi eteni juosten varsin mallikkaasti. Kun tähän lasketaan vielä Alexander Kurosen, Henri Jussilan ja Jere Lahden (kyllä, hyökkäyslinjamies Jere Lahden) juoksut, eteni Roosters maanantaina juosten 293 jaardia, mikä on 200 jaardia enemmän kuin kolmen ensimmäisen ottelun keskiarvo.

Steelersin hyökkäyksestä hyppäsi vaihde pois silmästä avauspuoliajalla, mutta sarjanousijalla ei ole pienintäkään syytä häpeillä hyökkäyksen työnäytettään – tekihän vierasjoukkue pisteitä jokaisella neljänneksellä. Peters heitti 301 jaardia, joista Jauhiainen nappasi yli puolet eli 156 jaardia. Moni varmasti odottaa, minkälaisiin tehoihin kuopiolaisten ilmavoimat pääsevät, kun Tino Ndongo ja Petteri Vilpponen pääsevät pelitoimintaan mukaan. Toivon mukaan Juho Väisänen selvisi maanantain jalkavammastaan säikähdyksellä. Wortin tehokkuus on edelleen käsittämätön: hän on kauden aikana ottanut heiton kiinni 17 kertaa ja viimeistellyt yhdeksän touchdownia.

Syytä on nostaa Steelers-hyökkäyksestä esiin myös Aku Uotilan viikko viikolta kehittyvät juoksut. Velodromilla pinkaistu 32-jaardinen siivu antoi pienen osviitan siitä nopeudesta, joka Uotilalta löytyy.

Alexander Wasiljeff karkaa Steelersin takakentältä:

 

Roosters säkitti kuudesti

Puolustuksien puolelta merkittävin tilasto löytyy Roostersin etuyksiköstä, joka säkitti Petersin kuusi kertaa. Jälleen kerran myös safetykaksikko Niko Kuikka – Curtis Slater oli näkyvässä roolissa. Kuikka keräsi kentän suurimman taklausmäärän (7) ja yhden säkityksen. Slater taklasti 6,5 kertaa, otti yhden syötönkatkon ja puolusti kaksi heittoa.

Steelersin puolustuksen ykköshahmo oli Jani Lindqvist, joka aiheutti Connettelle säännöllisesti painetta. Lindqvistin saldo oli viisi taklausta, joista yksi oli säkitys ja lisäksi linjapuolustaja löi yhden Connetten heiton maahan. Taklaustilaston kärki oli vierasjoukkueen osalta Donavan Hayden (6,5), joka kuitenkin muuten oli ottelussa suhteellisen näkymätön.

Pitkään Steelers ei ehdi Helsingin ottelusta palautumaan, sillä jo lauantaina kuopiolaiset saavat kotikentällään vieraaksi Porvoo Butchersin. Roosters puolestaan pelaa ensi maanantaina Seinäjoella Crocodilesia vastaan.

 

Vaahteraliiga, 5. peliviikko:

Helsinki Roosters – Kuopio Steelers 55–26 (21–7, 21–7, 7–6, 6–6)

Tilastot: http://www.sajl.org/images/tilastot/roosters-steelers-11-06-2018.shtml

Highlights: