Botnia Bowl II: Crocodilesilla uusia vahvistuksia Kaarlen kentällä sunnuntaina

RoyalsCrocodilesTwitterYksi heinäkuun odotetuimmista otteluista otellaan sunnuntaina Vaasassa, kun Pohjanmaan paikalliskamppailussa – Botnia Bowl II:ssa – yhteen iskevät Wasa Wa1ld Royals ja Seinäjoki Crocodiles. Panoksena on ennen kaikkea kaksi sarjapistettä, mutta myös jaossa oleva Pohjanmaan herruus tuo tapahtumaan lisäjännitettä. Crocodiles haluaa pisteet mukaansa pysyäkseen mukana runkosarjan voittotaistelussa, ja Royalsille pisteet puolestaan olisivat tarpeen pudotuspelipaikan tavoittelussa.

Crocodilesin päävalmentaja Henri Kotanen – onko tämä kuitenkin vain yksi kahden pisteen ottelu muiden joukossa?

– Ei todellakaan! Kyllä minä ainakin olen koko viikon harjoituksissa pelaajille puhunut, että nyt on jälleen Pohjanmaan herruus jaossa.

Joukkueiden aiempi kohtaaminen Seinäjoella toukokuussa päättyi Crocodilesin 11 pisteen voittoon lukemin 17–6. Royalsin päävalmentaja Seppo Evwaraye ennustaa sunnuntain ottelusta kuitenkin pisterikasta koitosta. Kahdessa edellisessä ottelussaan Royals on tehnyt yhteensä 82 pistettä ja erityisesti RJ Longin liittyminen vaasalaisjoukkueeseen on lisännyt Royalsin iskutehoa hyökkäyksessä.

– Olen sanonut RJ:lle, että tämä voi olla se ottelu, jossa voittoon vaaditaan häneltä pari syötönkatkoa puolustuksessa ja kolmesta neljään maalia hyökkäyksessä, Evwaraye kertoo tähtipelaajansa viitaten.

Myös Kotanen on huomannut Royals-hyökkäyksen viime viikkoina nousseen tehokkuuden.

– Tuntuu, että he ovat löytäneet hyökkäyksessä punaisen langan, Kotanen kertoo. – Peli on muuttunut selvästi heittopainotteiseksi Longin ja ruotsalaislaitahyökkääjän (Deniel John) liityttyä joukkueeseen.

– Olemme pyrkineet jo tappiollisesti Turku-ottelusta alkaen kehittämään hyökkäystämme tähän suuntaan, Evwaraye toteaa.

Pelinrakentaja Isaac Fisher sekä laitahyökkääjät Long, John ja Phung Nguyen ovat heittopelissä näkyvimmissä rooleissa ja vastaavasti Tom Suoste kantaa päävastuun juoksupelissä. Longin saapumisen jälkeen tukimies Chris Youngin käyttö Anssi Viirun koordinoimassa hyökkäyksessä on vähentynyt radikaalisti, mutta lyhyiden matkojen – niin sanottujen pakkojaardien – tilanteissa Young saatetaan sunnuntaina nähdä.

Crocodiles-puolustuksessa mielenkiintoisimmat nimet ovat uudet ranskalaisvahvistukset, puolustuksen linjaan saapuva vuoden 2015 MM-kisojen all stars -pelaaja Robin Mouton sekä keskimmäinen tukimies Matthieu Fayard. Lisäksi Pierre Couraqeux liittyy takaisin takakentän miehistöön oltuaan muiden ranskalaisten tapaan edustamassa maataan Italiassa edellisen ottelukierroksen aikana. Brittilinjamies Thomas Malagodi ei ole vielä Crocodilesin kokoonpanossa mukana.

DSC03903
Niko Lester saattaa nousta merkittäväksi tekijäksi kolmessa ulottuvuudessa: hyökkäyksessä, puolustuksessa ja erikoisjoukkueissa. Kuva: Sami Ranta

Crocodiles iskee nyt myös maata pitkin

Justin Sottilare jatkoi viikko sitten Porvoo Butchersia vastaan kliinistä työtään heittopelissä ja varmasti kolmikko Timothy Thomas – Spencer Cutlan – Andre Feuerherdt saavat jälleen runsaasti Sottilaren heittoja osakseen myös Vaasassa. Long tuo oman kyvykkyytensä Royals-puolustuksen takakentälle ja Viktor Männyllä on takanaan hyvä ottelu TAFT:ia vastaan edellisellä kierroksella. Kulmapuolustajat Emmanuel Amundeng ja Rufail Khalifa ovat kuitenkin laidalla suurimman työtehtävän edessä Crocodilesia hyökkäystä vastaan.

Tukimies-takamies Nicholas Peterson saattaa nousta merkittävään rooliin Royalsin puolustuksessa. Alkukaudesta Ruotsin maajoukkue-safety pelasi puhtaasti takakentällä, mutta Cameron Gradin loukkaantumisen jälkeen Peterson on pelannut tukimiehenä. Koordinaattori William Miller pystyy muuttamaan Petersonin roolia pelipaikkojen välillä kenttäasemasta riippuen.

Crocodilesin puolella merkittävimmäksi hybridi-pelaajaksi noussee jälleen Niko Lester. Kevin Marshallin pelaaminen määräytyy Kotasen mukaan vasta ottelupäivän aikana, joten Crocodiles saattaa käyttää Lesteriä sekä keskus- että laitahyökkääjänä. Lisäksi Lester saatetaan nähdä tutuilla paikoillaan kulmapuolustajana sekä potkunpalauttajana.

Edellisessä ottelussa Crocodiles käytti keskushyökkääjinä Lesterin lisäksi myös Greg Robinsonia sekä Jie Litä.

– Robinson on kyllä iso kokoinen ja siten vaikeasti taklattava, Evwaraye kertoo. – Mutta hänestä näkyy, että ei hän ensisijaisesti ole pallonkantaja. Olen itse ymmärtänyt, että Marshall ei pelaa, joten olemme valmistautuneet kohtaamaan kahden keskushyökkääjän muodostelmia.

Joshua Akena sekä Young ovat yhdessä Petersonin ja Juha-Matti Rajalan kanssa tärkeimmät puolustajat Crocodilesin juoksupeliä vastaan.

RS9A2091
Joukko “Kuninkaallisten” avainpelaajia: Joshua Akena (5), Isaac Fisher, Chris Young ja David Beale. Kuva: Harri Koivunen

Evwaraye nostaa esiin myös kaksi olosuhteisiin liittyvää ratkaisutekijää.

– Sääennusteen mukaan on luvattu melko lämmintä keliä. Se varmasti vaikuttaa niihin pelaajiin, jotkaa pelaavat sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa.

– Lisäksi nyt pelataan luonnonnurmella. En tiedä, onko Crocodiles viikon aikana harjoitellut nurmella, mutta näkisin, että tässä on yksi etu meille.

Evwaraye uskoo ottelun kehkeytyvän suurinumeroiseksi taisteluksi, mutta Kotanen on toista mieltä.

– Tästä hyvinkin tulla puolustusten hallitsema taistelu. Olemme siihen valmiita. Mutta ei meitä haittaa, vaikka tästä tulisi pistekilpailu.

Aloituskokoonpanot:

Royals:

Hyökkäys:

Puolustus:

QB 8 Isaac Fisher DE 47 Benjamin Snåfs
RB 40 Tom Suoste DT 90 Robin Khalifa
RB 34 Joakim Jakobsson DT 97 Martti Kass
WR 3 Deniel John LB 4 Chris Young
WR 80 RJ Long LB 5 Joshua Akena
WR 6 Phung Nguyen LB 44 Juha-Matti Rajala
LT 77 David Beale LB 1 Nicholas Peterson
LG 72 Tomi Nuorala CB 21 Rufail Khalifa
C 55 Vesa Mäkelä SS 2 Viktor Mänty
RG 75 Teemu Salo FS 80 RJ Long
RT 70 Eric Blomgren CB 32 Emmanuel Amudeng

Crocodiles:

Hyökkäys:

Puolustus:

QB 17 Justin Sottilare DE 99 Filip Zacok
RB 4 Jie Li DT 3 Teemu Sinisalo
WR 23 Niko Lester DT 91 Aatu Suhonen
WR 88 Spencer Cutlan DE 38 Joonas Raatikainen
WR 5 Timothy Thomas LB 56 Juho Nätynki
WR 84 Andre Feuerherdt LB 6 Greg Robinson
LT 75 Matthias Stockamp LB 34 Jaska Värinen
LG 71 JP Ristolainen CB 23 Niko Lester
C 66 Mikael Paloniemi SS 43 Juhani Koivumäki
RG 72 Jari Ylimäki FS 2 Pierre Couraqeux
RT 79 Riku Alakoskela CB 24 Toni Haukkamaa

Vaahteraliiga, 10. peliviikko:

SU 24.07.2016 | 15:30 | Kaarlen kenttä, Vaasa:

Wasa Wa1ld Royals – Seinäjoki Crocodiles

Live-tilastot

Katso myös:

Royals-ennakko

Crocodiles-ennakko

Kierroksen muut ottelut:

PE 22.07.2016 | 18:30 | Keskuskenttä, Porvoo:

Porvoo Butchers – Helsinki Roosters 14–62 (7–42)

Ennakko | Tilastot | Raportti

SU 24.07.2016 | 16:00 | Yläkenttä, Turku:

Anders Trojans Turku – Tampere Saints

Live-tilastot

Sarjataulukko:

Joukkue   Ottelut   Voitot   Häviöt   Tehdyt   Päästetyt   Maalisuhde   Pisteet
Roosters 8 8 0 290 118 172 16
Crocodiles 7 6 1 262 85 177 12
Trojans 8 5 3 270 194 76 10
Saints 7 3 4 189 311 -122 6
Royals 7 3 4 156 115 41 6
Butchers 9 2 7 165 329 -164 4
TAFT 8 0 8 104 284 -180 0

Otsikkokuva:

Samppa Toivonen / Wasa Wa1ld Royals

Kuvat:

Harri Koivunen

Sami Ranta