Bedwell: ”Hyvä alku ei yllättänyt meitä.” – maanantaina Huskies kohtaa Trojansin

Sarjanousija Hämeenlinna Huskies kohtaa maanantain ottelussa kolmen edellisen vuoden mitalistin Relico Trojans Turun. Kolmanteen kotiotteluunsa lähtevä Huskies on tehnyt kahdessa aiemmassa ottelussa kliinistä jälkeä: kaksi voittoa, 110 tehtyä pistettä, 6 päästettyä. Epäonnen troijalaissoturit puolestaan ovat taistelleet arvokkaasti, mutta ei voittoja – eikä touchdowneja – turkulaisjoukkue ole vielä saalistanut.

 – Olemme tyytyväisiä hyvään alkuun, mutta ei tämä meitä yllätä, kertoo Huskiesin päävalmentaja-pelinrakentaja Stan Bedwell. – Olemme tehneet rajusti töitä seitsemän kuukauden ajan ja odotamme menestystä tältä kaudelta.

Bedwellille Trojansin kohtaaminen on sikäli erityinen, että yhdysvaltalainen toimi Trojansin pelinrakentajana vuonna 2013, jolloin turkulaiset voittivat I-divisioonan ja nousivat takaisin liigaan. Tämän jälkeen Bedwellin tie vei kuitenkin muun muassa Roomaan, kunnes hän liittyi Huskiesiin talvikaudella 2015–2016.

Pelinrakentajan oma alkukausi on sujunut erinomaisesti, sillä kahdessa ottelussa tuloksena on 678 jaardia ja yhdeksän touchdownia. Air raid –systeeminsä läpikotaisin tunteva Bedwell on toimittanut heitot kohteisiinsa 80 prosentin varmuudella. Ratkaisijoita löytyy runsaasti: Niko Lester, Roman Runner, Tommi Pinta ja belgialaiskaksikko Arkadi Meerschout – Ruben de Ruyter ovat avainrooleissa, mutta omista myös Asko Mäntymäki, Joonas Isokääntä ja Juuso Alakoski ovat avanneet pistetilinsä.

– On ollut merkittävä asia, että olen itse voinut viettää talven joukkueen kanssa ja olemme saaneet harjoitella systeemiä. Jokainen pelaajamme ymmärtää, mitä meidän yksikkönä täytyy kentällä tehdä. Uusia pelaajia on auttanut, että ympärillä on kokeneita pelaajia, joilta voi kysyä pelikirjasta. Se on helpottanut ja nopeuttanut oppimisprosessia.

Trojansin Ville-Valtteri Suojanen johtaa turkulaispuolustuksen takakenttää maanantaina ja 1 vs 1 –taistelussa myös nuorten maajoukkueen Heikki Toivolalla on iso rooli. Linjasta huomio kiinnittyy erityisesti Camille Gruelin otteisiin ja siihen, pääseekö ranskalainen antamaan Bedwellille painetta.

Huskies on tehnyt kahdessa pelaamassaan ottelussa 110 pistettä. Stan Bedwell on heittänyt yhdeksän touchdownia. Kuva: Hilarious Hobbit / Anu Tiilikainen

3-3-5 -puolustus on toiminut

Hyökkäyksen tulivoima on kerännyt suurimman Huskies-huomion, ja monelta onkin jäänyt huomaamatta, että myös hämeenlinnalaisten puolustus oli sekä Tampere Saintsia ja Seinäjoki Crocodilesia vastaan kurinalainen ja tiivis.

– Puolustuksemme on mielestäni parempi kuin hyökkäyksemme, Bedwell naulaa. – Kaikki lähtee valmennuksesta. Juha-Matti Jokinen, Antti Silvola ja Jarmo Haavisto valmentavat nyt toista kauttaan 3-3-5 –puolustusta. He näkevät asiat samalla lailla ja tekevä loistavaa työtä valmistaessaan pelaajiamme seuraavaa vastustajaamme varten.

Puolustuksen pelaajista Huskies-päävalmentaja nostaa esille erityisesti puolustuksen linjan hyvät otteet. Tuosta joukosta James Perrineau, Rickhard Helenius ja Juha Yli-Arvela pelaavat maanantaina viimevuotista joukkuettaan vastaan. Taklaustilastoa johtaa takakentän Mikko Isokääntä, joka Saintsia vastaan otti myös Vaahtera-uransa ensimmäisen syötönkatkon.

Maanantaina Huskies-puolustusta vastassa on ennen kaikkea Trojansin juoksuhyökkäys, jossa keskushyökkääjä Josh Quezada toimii voimamoottorina. Suurin paine keskittyy tällöin puolustuksen linjaan ja tukimiehistöön. Quezada ja Huskies-tukimies David Izinyon ovat keskustan juoksun taistelupari.

Puolustuksen linjamies Rickhard Helenius (40) on yksi niistä Huskies-pelaajista, jotka kohtaavat maanantaina viimekautisen joukkueensa. Kuva: Hilarious Hobbit / Anu Tiilikainen

Hyvä henki = hyvä suoritus

Omasta joukkueestaan Bedwell puhuu mieluummin tunteen kuin suorituksen kautta – Huskies on nauttinut alkukaudesta koko joukkueen voimin.

– Voin rehellisesti sanoa, että joukkueemme ilmapiiri on paras, jonka olen 12 vuoden Euroopan kokemuksellani nähnyt, Bedwell kertoo. – Sanomme aina, että ei meille ole väliä kuka tekee hyviä pelejä, niin kauan joku niitä tekee. Nautimme olostamme sekä kentällä että kentän ulkopuolella

Hyvästä alkukaudesta huolimatta Bedwell kuitenkin tietää, että töitä riittää edelleen tehtäväksi, jotta kauden loputtua Hämeenlinnassa voidaan olla tyytyväisiä tulokseen.

– Kausi on pitkä, ja liigasta löytyy muutamia hyviä joukkueita. Juuri nyt Butchers, Roosters ja Royals pelaavat todella hyvää jenkkifutista. Omalta osaltamme emme varsinaisesti ole millään osa-alueella heikkoja, mutta voimme onnistua monella osa-alueella paljon paremmin.

– Itse olen heittänyt huonoja heittoja ja laitahyökkääjämme ovat tehneet virheitä käsimerkeissä ja pudottaneet muutamia palloja. Hyökkäyksen linjamme on pelattava hyvällä asenteella läpi pelin olipa tilanne mikä tahansa. Puolustuksessa olemme antaneet muutamia isoja juoksuja ja heittoja. Rangaistuksiakin olemme ottaneet enemmän kuin olisi suotavaa.

Belgialaistukimies Frederic Casteels on ollut Trojansilta onnistunut hankinta. Maanantaina Casteels kohtaa Kaurialassa maamiehensä, Huskies-hyökkääjät Arkadi Meerschoutin ja Ruben de Ruyterin. Kuva: Kari Toivonen

Seuraava haaste Huskiesilla Trojansin pysäyttäminen. Bedwell tiedostaa sarjataulukon tilanteen, mutta entisenä troijalaisena tietää myös turkulaisjoukkueen voiman.

– Turku pelaa maanantaina selkä seinää vasten. Jos he häviävät neljä seuraavaa neljännestä, he aloittavat kautensa 0–4 pelattuaan sitä ennen kolme menestyksekästä kautta. Heillä on silti joukkue täynnä erinomaisia pelaajia. Quezada on loistava keskushyökkääjä, (Miko) Ylikoski on all-around –pelaaja, heillä on iso ja vahva hyökkäyksen linja, Gruel on jatkuvasti ryntäämässä pelinrakentajan kimppuun, Ilkka Koiranen on tukimies, jota olen aina ihaillut ja Ville-Valtteri Suojanen on yksi Suomen parhaimmista takakentän pelaajista.

– Huolimatta hitaasta startista heillä on paljon tähtivoimaa ja uskon että he ovat parempi joukkue kuin mitä heitä yleisesti arvostetaan. Emme aliarvioi heitä millään lailla, mutta uskon että mikäli pelaamme pelisuunnitelmamme mukaan ja pidämme omat virheemme kurissa, tulemme saamaan lisää menestystä myös maanantaina.

 

Vaahteraliiga, 5. peliviikko:

MA 05.06.2017 | 18:30 | Kauriala, Hämeenlinna:

Hämeenlinna Huskies – Relico Trojans Turku

Live-tilastot 

Ottelu suorana lähetyksenä Ruudussa, jossa ennakkostudio käynnistyy jo kello 18.00. Lisäksi selostuksen voi kuunnella Suplassa.

Kuuntele TeeDee-podcastin ennakko ottelusta.